KATOSBLOG

Icon

Vapaan hengityksen tulos

3VOOR12: Basia Bulat, Beach House, First Aid Kit, The Magnetic Fields, Spoon, Tindersticks

3VOOR12:n kuuntelupisteestä löytyy monta suositeltavaa levyä. Suurin osa niistä on myös Spotify:ssa.

Tutustu ennakkoon: Owen Pallett, Spoon, Vampire Weekend

Alkuvuosi on totutusti uuden musiikin ja levyjen juhlaa. Vuosi 2010 ei ole tässä suhteessa poikkeus, vaan parin viikon sisään ilmestyy monelta bändiltä odotettu levy (Beach House, Midlake, Owen Pallett/Final Fantasy, Spoon, Tindersticks, Vampire Weekend, Yeasayer…)

Kolmea näistä voi jo kuunnella kokonaisuudessaan:

OWEN PALLETT (aka Final Fantasy): Heartland @ MySpace
Nykyisin omalla nimellään esiintyvä ja julkaiseva Owen Pallett on tehnyt teemalevyn, joka ei ole helpoimmasta päästä. Paljon eri osia, soittimia ja vaikutteita, jotka Pallett kuitenkin onnistunuu nivomaan yhteen onnistuneesti. Yhtymäpintoja voi löytää Scott Walkerin viimeisiin, hyvinkin haastaviin levyihin (Tilt, The Drift). Monet eivät välitä Pallettin ohuesta ja takakireähköstä äänestä, mutta itseäni se jostain syystä viehättää paljonkin.

SPOON: Transference @ NPR / @ Spotify
Spoonin seitsemäs ja ensimmäinen bändin itsensä tuottama studiolevy jatkaa tasalaatuisten julkaisujen sarjaa. Musiikki on hyvin pitkälle sitä, mitä yhtyeeltä on aikaisemminkin totuttu kuulemaan: iskeviä rytmejä, koukuttavia piano- ja kitarakuviota sekä raakaa laulua. Pelkistettyä, kirkasta ja toimivaa.

VAMPIRE WEEKEND: Contra @ 3VOOR12
Looginen askel eteenpäin. Tutuista elementeistä mukana edelleen Paul Simon -laulumelodiat ja afropop-vaikutteet, uudempina täyteläisempi äänimaailma ja elektronisemmat rytmit/bassot. Rostam Batmanglijin Discovery -projekti tuntuu vaikuttaneen muutokseen sekä hyvässä (sovitukset, tuotantojälki) että huonossa (Auto-Tune kappaleessa California English).

Spoon: Transference

Kolme toinen toistaan hienompaa levyä tällä vuosikymmenellä julkaisseella Spoonilla on ilouutisia: seitsemäs levy Transference ilmestyy 19. 25. tammikuuta 2010.

Levyltä löytyy 11 bändin itsensä tuottamaa kappaletta, joista Got Nuffin on saanut jo oman singlejulkaisun aikaisemmin tänä vuonna (@ Spotify).

Näytekappaleen perusteella paketti on edelleen hyvin kasassa: junamaiset rytmit ja bassolinjat, Britt Danielin raaka ääni ja olennaista korostava tuotanto.

Update! Näytekappale on poistunut netistä yhtä nopeasti kuin sinne ilmestyikin.

Kappaleet:

  1. Before Destruction
  2. Is Love Forever?
  3. The Mystery Zone (mp3 via Hype Machine)
  4. Who Makes Your Money
  5. Written in Reverse
  6. I Saw the Light
  7. Trouble Comes Running
  8. Goodnight Laura
  9. Out Go the Lights
  10. Got Nuffin (mp3 via Hype Machine)
  11. Nobody Gets Me But You

3VOOR12: Uusia kokopitkiä

Jälleen on 3VOOR12:n kuuntelupisteeseen tullut lisäyksiä. Tällä kertaa tarkasteltavana muun muassa:

Gogol Bordello: Super Taranta!
Interpol: Our Love To Admire
Recoil: subHuman
Spoon: Ga Ga Ga Ga Ga

Spoon: Ga Ga Ga Ga Ga

Austinilaiselta Spoonilta ilmestyy 10. heinäkuuta järjestyksessään kuudes albumi, joka on saanut nimekseen hämmentävästi Ga Ga Ga Ga Ga. Levyä on ollut tuottamassa yhtyeen luottomies Mike McCarthy (9 kappaletta) sekä Jon Brion (The Underdog).

Levyä varten on pykätty erillinen sivusto, jonne ilmestyy päivittäin uusi kappale kuunneltavaksi. Koko levy on streamattavissa 15. kesäkuuta.

Ensimmäisen CD-erän mukana tulee 22-minuuttinen bonus-ep, joka sisältää 12 uutta biisiä. Vinyyliversion mukana ostaja saa taasen kupongin, jolla voi ladata koko levyn sekä rajoitetun ajan myös bonus-ep:n kappaleet mp3-tiedostoina.

Kappalelista:

  • Don’t Make Me a Target
  • The Ghost of You Lingers (YouTube)
  • You Got Yr. Cherry Bomb
  • Don’t You Evah
  • Rhthm and Soul
  • Eddie’s Ragga
  • The Underdog (mp3)
  • My Little Japanese Cigarette Case
  • Finer Feelings
  • Black Like Me

Spoon: Ga Ga Ga Ga Ga

Perjantaikokoelma 12

Annie: Me Plus One [James Iha Remix] (mp3)
Norjan pop-prinsessan kappale ex-Smashing Pumpkins kitaristin käsittelyssä. Ihan remix ei juurikaan tuo biisiin mitään uutta tai mielenkiintoista. Olisiko hänen parempi pysyä kitaran varressa? Miehen stellastarr* -remiksaus ei ollut yhtään onnistuneempi.

Beck: Broken Drum [Boards of Canada Remix] (mp3)
Beckin tuleva Guerolito -remixalbumi ilmestyy ennakkotiedoista poiketen vasta vuoden 2006 puolella. Kyseiseltä levyltä löytyy myös oheinen kappale, joka on virkistävää kuultavaa lukuisten mauttomien ja turhien remiksausten joukossa. Boards of Canada on lisännyt kappaleeseen omat tunnusmerkkinsä ja tehnyt siitä entistä kauniimman ja surullisemman. Eikä tässä kaikki, mitä skientologi Hansen tarjoaa, vaan hänen uudistuneilla sivuillaan soi neljä uutta ja ennen julkaisematonta kappaletta. Sinne siis.

Franz Ferdinand: Sexy Boy (mp3)
Kuulostaa kuin coverointityössä olisi skottien sijaan And The Lefthanded.

Goldfrapp: Slide in [DFA mix] (mp3)
Goldfrapp pyysi DFA:ta vääntämään yhden Supernature -albumilta löytyvistä kappeleista omaan muottiinsa. Valinta kohdistui kappaleeseen Slide in, josta syntyi yli 13 minuuttinen, DFA-kliseet sisältävä remix. Lopputuloksessa kuuluu enemmän DFA kuin Goldfrapp.

Spoon: I Summon You [demo] (mp3)
Britt Daniel pelkän akustisen kitaran varassa. Hyvin toimii näinkin. Valmis kappale löytyy Gimme Fiction -levyltä, joka oli yksi kuluneen vuoden parhaista.

Spoon: Gimme Fiction

Britt Daniel kumppaneineen ovat onnistuneet jälleen luomaan levyllisen lievästi funkahtavaa indierokkia, joka soi sekä taloudellisen rytmikkäästi että melodisesti. On ilo kuunnella näinä ylituottamisen päivinä levyä, jolla on ymmärretty, että toisinaan vähemmän on enemmän.

Omaksi suosikkikappaleeksi nousee Was It You?, johon analogiduo John Vanderslice ja Scott Solter ovat loihtineet hienon tunnelman feedbackin ja kaiutettujen iskujen avulla. Myös basistin ja rumpalin yhteissoitto on ihailtavaa.

Ja mitä olisi kehuminen ilman näytteitä?
Gimme Fiction jukebox (stream)
I Turn My Camera On (mp3)

Spoon Gimme Fiction

Aiheet

Kommentit

Arkisto