Kun tämän vuoden Flow Festivalin esiintyjiä alettiin julkistaa ei voinut kun hämmästellä: miten ihmeessä yhdelle viikonlopulle saadaan mahtumaan niin helvetin paljon hyvää musiikkia? Viimeinkin asiat olivat niin kuin pitääkin. Ei enää hikisiä junamatkoja perähikiälle eikä kylmiä telttaöitä leirintäalueella. Helsingissä järjestetään koko kesän parhaat festivaalit.
Tapahtumapaikkana toimi tuttuun tapaan ihanan sokkeloinen Suvilahti. Viime vuoteen verrattuna edistystä oli tapahtunut huomattavasti. Järjestelyt toimivat kaikin puolin kiitettävästi eikä alueella enää ahdistanut liian pieneen tilaan sullotun ihmispaljouden vuoksi. Yksi nerokkain uudistus oli maahan levitellyt matot, jotka paikkasivat kaasulaitoksen suurinta puutetta, nurmikkoa.
Flow:n musiikkitarjonta on aina luottanut laajuuteen ja monipuolisuuteen. Sama ote on yhä tallella. Kesän viileintä kansanjuhlaa todisti tänä vuonna kolmen päivän aikana 41 000 itsensä tiedostavaa ja korrektisi käyttäytyvää musiikin kuulijaa. Näillä festareilla ei painita munasillaan leirintäalueella mäyräkoiran kuorista tehty hattu päässä. Lopputuloksena olivat hyvin onnistuneet ja jonkun mielestä ehkä jopa liiankin hallitut (ts. tylsät) festivaalit.

Lue kirjoitus kokonaan »
Flow Festivalin (14-16.8.) ohjelmisto on täydentynyt sekä kansainvälisillä että kotimaisilla artistinimillä.
Aiemmin ilmoitettujen artistien lisäksi Flow Festivalilla esiintyvät liki neljän vuosikymmenen mittaista taiteilijanuraansa väkevästi jatkava jamaikailais-amerikkalainen supertähti Grace Jones, uudella albumillaan kehuja kerännyt omaperäinen ruotsalaisartisti Jenny Wilson, brittiläinen indiepop-menestyjä White Lies, sekä arvostetuimpiin nykytuottajiin kuuluva yhdysvaltalainen Flying Lotus.
Muita tuoreita Flow-nimiä ovat kovassa nosteessa olevat brittibändi The Big Pink ja kanadalainen Handsome Furs. Brittiläiset Kode 9, Loefah & Pokes sekä Scuba puolestaan kuuluvat dubstepin kärkinimiin. Kotimaisia artistilisäyksiä ovat Vuk, MI NI MA, Eero Johannes, sekä harvoin keikkaileva kotimaisen elektron legendayhtye Organ. Uuden Makasiini-lavan artistikaartiin liittyvät Ponytail ja Tuuli Inari. Ohjelmisto täydentyy vielä lähiaikoina muun muassa yhdellä perjantain pääesiintyjistä.
Katso kaikki varmistuneet artistit ja tarkemmat esittelyt ohjelmasivulta.
3VOOR12:n kuuntelupisteessä useampi kuuntelemisen arvoinen uutuus:
Sub Popin talliin kuuluva kanadalainen indie-yhtye Handsome Furs julkaisee ensi viikolla toisen pitkäsoittonsa Face Control ja saapuu levyn maailmankiertueella myös Suomeen. Edellisen kerran viime syksynä maassamme vieraillut duo nähdään tällä kertaa Helsingin Kuudennella Linjalla keskiviikkona 29. huhtikuuta. Illan avaa viime vuoden kotimainen Kiki Pau.
Konsertti järjestetään Fullsteam Agencyn, Radio Helsingin ja MySpace Suomen yhteistyönä.
Liput
Ennakkoon 10,50 euroa Tiketistä, ovelta 10 euroa.
Wolf Paraden keulahahmona tunnetun Dan Boecknerin sivuprojekti Handsome Furs saapuu Kuudennelle linjalle torstaina 2. lokakuuta.
Toisen yhtyeensä nopeatempoisen indierockin sijaan riipaisevan kauniita ja konerytmein maustettuja akustisia lauluja. Boecknerin ja hänen vaimonsa Alexey Perryn muodostaman yhtyeen vuosi sitten ilmestynyt debyyttialbumi Plague Park tekee nimellään kunniaa Helsingissä sijaitsevalle Ruttopuistolle. Levyn kansista löytyy runsaasti kuvitusta esimerkiksi helsinkiläisistä baareista, levykaupoista ja ihmisistä. Handsome Furs on Suomen keikkojen yhteydessä lomaillut maassamme soittaen samalla salakeikkoja.
Ennen illan pääesiintyjää nähdään muun muassa Samae Koskisen yhtyeestä, Laurilasta ja Tigerbombsista tuttu Jukka Salminen alias Tapes.
Liput keikalle kustantavat 8 euroa Tiketissä. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 27.8.2008. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Radio Helsingin kanssa.
Katsele ja kuuntele
Handsome Furs: What We Had (mp3)
Handsome Furs: Cannot, Get Started (mp3)
Handsome Furs: Cannot, Get Started (YouTube)
3VOOR12:n kuuntelupisteessä pyörivät tällä hetkellä muun muassa seuraavat levyt:
Kanadalaisen Wolf Paraden keulahahmo Dan Boecknerin sivuprojekti Handsome Furs soittaa 10.3.2007 keikan Semifinalin FF-klubilla. Lämppärinä häärii Frankie Sparo.
Rajoitettu erä 12 euroa maksavia ennakkolippuja on myynnissä ennakkoon Tiketissä (puh. 0600-1-1616 (0,66 euroa/min + pvm).
Kommentit