Flow-festareillakin vieraillut Beach House on julkaissut iTunes Sessions EP:n, jolle se on työstänyt uudet, bändiversiot viidestä vanhasta kappaleesta. Lisäksi mukana on yksi täysin uusi kappale White Moon, johon voit tutustua ohessa:
Uutuutena kuullaan Voimalassa osana festivaalivikonlopun alkuillan ohjelmaa järjestettävä konserttisarja, jossa klubiympäristö muuttuu hetkeksi intiimiksi osittain istumakatsomoin varustetuksi konserttisaliksi. Kolmen konsertin sarjassa esiintyy mm. norjalainen Ulver sekä malilaisen koramusiikin mestari Ballaké Sissoko.
Liput
Lipunmyynti alkaa maanantaina 26.4. klo 9 Tiketin ja Lippupisteen myyntipisteissä sekä Stupido Shopissa. Aluksi myyntiin tulevat kolmen päivän liput (3 päivää 102 € + mahd. toimituskulut) ja myöhemmin esiintymisaikataulujen tarkennuttua myös päiväkohtaiset liput.
SubPopille siirtyneen Beach House -duon kolmas albumi Teen Dream ilmestyy 25. tammikuuta. Chris Coadyn (mm. TV on the Radio, Yeah Yeah Yeahs, Blonde Redhead) tuottamalta levyltä löytyy 9 uutta kappaletta sekä vuonna 2008 singlenä julkaistu Used To Be.
Esimakua tarjoava Norway kuulostaa alkuun tutulta. Beach Housen ydinelementit – halvan kuuloiset urut ja rumpukone – ovat heti esille. Pienoista muutostakin on tapahtunut: kitarat kiertävät kummasti My Bloody Valentinen tyyliin ja Victoria Legrandin laulu vaikuttaa entistä vahvemmalta.
Tiedossa lienee onnistunut teos, mikäli levyn kokonaisuudessaan kuulleita on uskominen.
Ennakkoasetelmat eivät olleet Yhdysvalloista saapuneelle Beach House -duolle kaikkein otollisimmat: sunnuntaikeikka, sateinen sää sekä suht harvapäinen yleisö. Tästä huolimatta Victoria Legrand ja Alex Scally onnistuivat luomaan Tavastialle lämpimän tunnelman ja kasvoilleni tyytyväisen hymyn.
Beach Housen musiikki perustuu yksinkertaisiin ja hyviksi havaittuihin asioihin. Napsautetaan ensin päälle lofi-soundeilla varustettu rumpukone. Kompin päälle sitten lisätään urkukuvioita, melankolisia laulumelodioita ja slidekitaraa. Lopputulos toimii yllättävän hyvin. Legrandin levyllä suhteellisen hennolta kuulostava ääni pääsi keikalla oikeuksiinsa. Äänekkäämmät suoritukset olivat erityisen vakuuttavia.
Suhteellisen yksinkertainen musiikki edellyttää usein tiivistä settiä. Reilussa tunnissa Beach House ehti antaa kattavan näytteen musiikistaan muutamilla välispiikeillä maustettuna. Tasalaatuisesta keikasta pysyvimmän muistijäljen jättivät tänä vuonna julkaistulta Devotion -levyltä löytyvät Wedding Bell ja Gila sekä tuore sinkun nimikappale Used To Be.
Yhdysvaltalainen dreampop-duo Beach House saapuu Tavastialle sunnuntaina 30. marraskuuta. Duo tuo mukanaan toisen nousevan amerikkalaisartistin Jana Hunterin, joka on tuttu myös CocoRosien varhaisesta kokoonpanosta.
Baltimoresta ponnistavan Beach Housen muodostavat vokalisti-kosketinsoittaja Victoria Legrand ja kitaristi-kosketinsoittaja Alex Scally. Mazzy Stariin, Galaxie 500:een, Yo La Tengoon ja Slowdiveen verrattu duo on julkaissut uransa aikana kaksi albumia ja kasvattanut tasaisesti suosiotaan erityisesti indie-piireissä. Kokoonpanon musiikissa voi indien ohella kuulla kaikuja esimerkiksi Motownin 60-lukulaisesta popista sekä Zombiesin, Neil Youngin, Velvet Undergroundin ja Dusty Springfieldin kaltaisten artistien soundista.
Kommentit