KATOSBLOG

Icon

Education in reverse

Citay @ Kuudes linja

Modernin folk- ja americana-musiikin huippunimiin lukeutuva Citay saapuu syyskuun lopulla Suomeen. Ensimmäistä kertaa maassamme nähtävä amerikkalaisyhtye esiintyy syyskuun 27. päivä Helsingin Kuudennella Linjalla ja seuraavana iltana Tampereen Telakalla.

Aikaisemmin Piano Magic -yhtyeessä vaikuttanut kitaristi/vokalisti Ezra Feinberg ja The Fucking Champs -kokoonpanosta tuttu kitaristi/tuottaja Tim Green perustivat Citayn kotikaupungissaan San Franciscossa vuonna 2004. Vuonna 2006 julkaistulla nimettömällä debyyttialbumilla Citayn sointi oli lähempänä Black Sabbathin ja Led Zeppelin kaltaista riffirockia kuin nykyistä americana-vaikutteista psykedeliarockia.

Tämän vuoden tammikuussa Citay julkaisi Dead Oceans -levymerkin (mm. Dirty Projectors, The Tallest Man On Earth, Akron/Family) kautta kolmannen studioalbuminsa Dream Get Together. Uutuuslevyllään yhtye onkin löytänyt 70-lukulaiseen psykedeliarockiinsa yhä enemmän sävyjä Popol Vuhin ja ELO:n kaltaisesta progerockista, Steely Danin ja Fleetwood Macin aikuisrockista sekä Black Mountain- ja Mercury Rev -henkisestä modernista psykerockista.

Liput
Helsinki: 10 EUR +mahd. toimituskulut Tiketistä.
Tampere: vapaa sisäänpääsy

Katsele ja kuuntele
Citay @ Spotify
Citay @ MySpace

citay

  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • FriendFeed
  • StumbleUpon
  • Netvibes
  • email

Aihe: Keikat, Kuudes linja
Avainsanat:
Lukenut: 23

Kommentoi

Aiheet

Kommentit

  • Godspeed You! Black Emperor @ Kulttuuritalo (3)
    • Tzibo: GYBE on vissiin aika suuri vaikuttaja post-rockin maailmassa, mutta itse en ole perehtynyt juurikaan. Varasin...
    • JOUNI: Kyllä. En tätä kyllä edes itse osannut tai uskaltanut odottaa. Hyvä Fullsteam!
    • Tuomas: Tätä on muuten odotettu 11 vuotta!
  • Luke Haines julkaisee 50 uutta albumia? (2)
    • JOUNI: Hyvinkin mykistävä. Nyt näyttäisivät olevan myynnissä. Suomeen tilattuna postikuluineen yli 98 euroa. Aika...
    • Pekka: Mykistävä uutinen.
  • Neil Young: Le Noise (2)
    • JOUNI: Uusi paketti kuulostaa mielenkiintoiselta ja jossain määrin jopa kokeelliselta. Ja pakkohan sen on olla kaiken...
    • Hilleri: Neil Youngin uutta levyä on aina mukava odotella. Taas selviää uusia asioita omasta itsestä. Youngin levyt...
  • Sufjan Stevens: All Delighted People (2)
    • JOUNI: Täytyy sanoa, että odotin Sufjanin uutta tuotantoa hieman pelonsekaisin tuntein. Täysin turhaan, sillä uusi EP...
    • Juhani: Aika jännä yllätys. Tuota The Owl and the Tanager -kappaletta Sufjan on ainakin soitellut livenä...
  • Ultravox @ Tavastia (1)
    • Fantsu: Nyt kyllä harmittaa! Olen ollut pitkällä kesälomalla niin omissa maailmoissani, että koko uutinen ja sitä...

Arkisto