KATOSBLOG

Icon

Your Lexicon Devil

Mono @ Nosturi

Maailman suosituimpiin instrumentaaliyhtyeisiin kuuluva japanilainen Mono saapuu runsaan kymmenen vuoden odotuksen jälkeen ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Kulttisuosiota nauttiva post-rock -nelikko esiintyy Helsingin Nosturissa 28. maaliskuuta.

Tokiossa vuonna 1999 perustettu Mono kuuluu Isiksen, Sigur Rosin, Mogwain ja Explosions In The Skyn ohella tunnetuimpiin post-rock/post-metal-yhtyeisiin. Uransa alussa Sonic Youthin ja My Bloody Valentinen innoittamana musisoinut kokoonpano laajensi pian vaikutteitaan niin klassisen musiikin, Ennio Morriconen kuin elokuvaohjaaja Lars Von Trierinkin suuntaan saavuttaen nopeasti maailmanlaajuista kulttisuosiota. Bändin debyyttialbumi Under The Pipal Tree ilmestyi vuonna 2001 legendaarisen John Zornin Tzadik-levymerkillä.

Monon tuorein julkaisu, yhtyeen viides studioalbumi Hymn To The Immortal Wind, ilmestyi keväällä 2009 Conspiracy-levymerkin (mm. Isis, Boris, Nadja) kautta. Esimerkiksi Nirvanan ja The Stoogesin kanssa työskennelleen Steve Albinin tuottamalla levyllä kuullaan jopa 28-henkistä kamariorkesteria, jonka ansiosta hurjat kitaravyörytykset yhdistyvät majesteettisiin jousisovituksiin.

Tapahtuma järjestetään Fullsteam Agencyn, Nosturin ja Imperiumi.netin yhteistyönä. Nosturin ovet avataan klo 19.00, ja konserttiin on 18 vuoden ikäraja.

Liput
Ennakkoliput (15 € + mahd. toimituskulut) tulevat myyntiin ma 25.1. Tikettiin ja Lippupalveluun.

Katsele ja kuuntele
Mono @ MySpace
Mono: Under The Pipal Tree @ Spotify
Mono: Hymn To The Immortal Wind @ Spotify

Mono

  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • FriendFeed
  • StumbleUpon
  • Netvibes
  • email

Aihe: Keikat, Nosturi
Avainsanat:
Lukenut: 215

2 kommenttia

  1. Marko-V kirjoitti:

    Huhheijaa kun olikin hyvä keikka Monolta! Harvoin olen Nosturissa nähnyt niin hartaan hiljaista yleisöä. Levyjä kuunnellessa on aina välillä tullut hieman hohhoijaa-olo mutta keikka jaksoi kantaa koko kestonsa ajan. Varsinkin uusimman levyn Ashes in the snow nosti ajoittain kananlihalle paatuneemmankin raakin ihon.
    Lämppäriksi buukattu Oranssi Pazuzu toimi myös hyvin. Heidän mainion levynsä kuulleena tuota osasin kyllä odottaakin. Kosmista postkrautmetallia mitälie.

    • JOUNI kirjoitti:

      Hyvä kuulla. Itse en päässyt osallistumaan. Helppo uskoa, että kyseessä on nimenomaan livebändi. Vähän samaan tapaan kuin Sunn o)))?

      Noisessa on kattava arvio keikasta.

Kommentoi

Aiheet

Kommentit

  • 3VOOR12: Dungen, Interpol, Of Montreal, Tame Impala, Women (2)
    • JOUNI: 3VOOR12 on hollantilaisen VPRO -yleisradion vaihtoehtoisempaan musiikkiin keskittyvä osasto. Streamaavat...
    • Tzibo: Sais kohtapian tulla tuota Tame Impalaa levykäismuodossakin tänne Suomen mantereelle, on meinaan sen verran...
  • Godspeed You! Black Emperor @ Kulttuuritalo (4)
    • JOUNI: Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Tuskinpa keikkakaan pettää.
    • Tzibo: GYBE on vissiin aika suuri vaikuttaja post-rockin maailmassa, mutta itse en ole perehtynyt juurikaan. Varasin...
    • JOUNI: Kyllä. En tätä kyllä edes itse osannut tai uskaltanut odottaa. Hyvä Fullsteam!
    • Tuomas: Tätä on muuten odotettu 11 vuotta!
  • Luke Haines julkaisee 50 uutta albumia? (2)
    • JOUNI: Hyvinkin mykistävä. Nyt näyttäisivät olevan myynnissä. Suomeen tilattuna postikuluineen yli 98 euroa. Aika...
    • Pekka: Mykistävä uutinen.
  • Neil Young: Le Noise (2)
    • JOUNI: Uusi paketti kuulostaa mielenkiintoiselta ja jossain määrin jopa kokeelliselta. Ja pakkohan sen on olla kaiken...
    • Hilleri: Neil Youngin uutta levyä on aina mukava odotella. Taas selviää uusia asioita omasta itsestä. Youngin levyt...

Arkisto