KATOSBLOG

Vuosi 2009 oli musiikin suhteen kaiken kaikkiaan laadukas. Parhaiden tuotosten listaamisessa ei ollut ongelmana sopivien ehdokkaiden löytäminen, vaan pikemminkin maratonikatsauksen välttäminen runsaan tarjonnan vuoksi. Listalle valikoitui lopulta monta loistavaa, miltei täydellistä suoritusta (mm. Animal Collective, Bill Callahan, Dirty Projectors, Fever Ray, Grizzly Bear, St. Vincent) sekä kasapäin tasokkaita julkaisuja, joita voi varauksetta suositella, mikäli niihin ei ole jo perehtynyt.

Listalta oli pakko pudottaa monta hyvääkin levyä (mm. Camera Obscura: My Maudlin Careeer, Phoenix: Wolfgang Amadeus Phoenix, Memory Tapes: Seek Magic, Sister Flo: Au), joihin ei syystä tai toisesta tullut riittävästi perehdyttyä tai joista ei ehtinyt muodostunut riittävän tarkkaa kokonaiskuvaa. Mukaan eivät mahtuneet myöskään levyt, joilta löytyi toimivia yksittäisiä biisejä, mutta ehjästä kokonaisuudesta jäi jotain uupumaan (mm. Dan Auerbach: Keep It Hid, Jarvis Cocker: Further Complications, John Vanderslice: Romanian Names, A Camp: Colonia, M. Ward: Hold Time ja The Veils: Sun Gangs).

Luonnollisesti pettymyksiäkin riitti. Näitä olivat esimerkiksi Julian Casablancasin (turruttava ja tylsä kuuntelukokemus paria biisiä lukuun ottamatta) ja Brett Andersonin soololevyt (missä luvatut Talk Talk/Mark Hollis -vaikutteet?), tuoreimmat Morrisseylta (junttausrock saisi jo jäädä) ja Depeche Modelta (mahtaako DM enää nousta keskinkertaisuuden suosta?) sekä ehkä hieman yllättäen kaksi kovin ohueksi jäänyttä Conor Oberst -julkaisua (Monsters Of Folk ja The Mystical Valley Band: Outer South).

Vuoteen mahtui myös kaksi kokoelmaa ja yksi livelevy, joita mieluusti kehuu: Forge Your Own Chains: Heavy Psychedelic Ballads and Dirges 1968-1974, Ghana Special Modern Highlife, Afro Sounds, Ghanaian Blues 1968 – 1981 sekä Nirvana: Live At Reading.

Suurimpaan osaan levyistä pääsee tutustumaan Spotifyyn kootun soittolistan avulla.

Kommentteihin omia listoja tai linkkejä niihin!

ANIMAL COLLECTIVE: Merriweather Post Pavilion
Moni ehti julistaa tämän levyn vuoden parhaaksi jo tammikuussa. Moni teki samoin vuoden lopussa. Eivät aivan väärässä olleet, sillä Merriweather Post Pavilion on erinomainen, monikerroksinen ja haastava levy, jolta löytyy myös yksi vuoden parhaista biiseistä My Girls. Animal Collectiven uran paras.
Animal Collective: Merriweather Post Pavillion @ Spotify
Animal Collective: My Girls @ YouTube

THE ANTLERS: Hospice
Mitä tulikaan sanottua: “Voiko taistelusta luusyöpää vastaan syntyä muuta kuin nolo teemalevy? Ilmeisesti voi. The Antlersin laulaja ja johtohahmo Peter Silberman kertoo kirjoittaneensa syöpäosastolle sijoittuvan levyn ollessaan kahden vuoden sosiaalisessa eristyksessä vieraalla paikkakunnalla. Eritys on selkeästi tehnyt (ainakin taiteellisesti) hyvää, sillä levy on vaikeasta aiheestaan huolimatta lähes täysosuma. Koskettavia tekstejä tukevissa sävellyksissä siirrytään usein hiljaisesta ja herkästä äänekkääseen ja mahtipontiseen.”
The Antlers: Hospice @ Spotify
The Antlers: Two @ YouTube

ANTONY & THE JOHNSONS: The Crying Light
Antony Hegartyn kolmas studioalbumi ei pettänyt, vaikka odotukset olivat lähes epäinhimilliset I Am A Bird Now -levyn jälkeen. Iättömiä teemoja (luonto, elämä, kuolema, tulevaisuus) käsittelevä levy on edellistä selkeämpi, vähäeleisempi ja hienovaraisempi. Levyn pitkä luomisprosessi tuntuu tuoneen esille olennaisen eli Hegartyn äänen ja melodiat, joita maltilliset sovitukset ja orkestroinnit korostavat oivasti.
Antony & the Johnsons: The Crying Light @ Spotify
Antony & the Johnsons: Epilepsy Is Dancing @ YouTube

ATLAS SOUND: Logos
Bradford Cox oli aluksi laittaa koko Logos -levyn telakalle huomattuaan viimeistelemättömän version levystä ilmaantuneen nettiin reilusti ennen virallista julkaisupäivää. Onneksi hän kuitenkin päätyi toisenlaiseen ratkaisuun ja saattoi valmiin hengentuotteensa kuunneltavaksi laajemmallekin yleisölle. Hämyinen Logos yhdistelee onnistuneesti ja pakottomasti lofi- ja ambient-elementtejä suoraviivaisempiin pop-rakenteisiin. Erityisen hyvin tämä toimii yhteistyön tuloksena syntyneissä kappaleissa Walkabout (Panda Bear/Animal Collective) ja Quick Canal (Laetitia Sadier/Stereolab).
Atlas Sound: Logos @ Spotify
Atlas Sound: Quick Canal (Feat. Laetitia Sadier) @ YouTube

BAT FOR LASHES: Two Suns
Two Suns -levyn New Age -tematiikkaa henkivä kansikuva ja Natasha Khanin taustakertomukset levyllä käsiteltävästä alter egostaan, Pearlista, saattavat ymmärrettävästi häiritä ja ärsyttää monia. Niiden takaa löytyy kuitenkin lahjakas muusikko sekä erilaisia vaikutteita sulavasti sekoittava levy. Debyyttiin verrattuna Khan vaikuttaisi löytäneen selkeämmin oman äänensä ja tyyliinsä. Levyn kaksi kohokohtaa ovat rumpujen ja basson varassa vastustamattomasti etenevä Glass sekä Kate Bushin mieleen tuova, haikea Daniel. Päätöskappaleeseen on ääntään lainannut erakkoudestaan tunnettu Scott Walker. Tätä voitaneen pitää jonkinlaisena laadun takeena, sillä Walker tuskin ihan jokaiseen pyyntöön vastaa?
Bat For Lashes: Two Suns @ Spotify
Bat For Lashes: Daniel @ YouTube

BOB HUND: Folkmusik för folk som kan inte bete sig som folk
Vaikka Ruotsin veteraanit välillä kokeilivatkin aavistuksen suorempaa ilmaisua ja englannin kieltä, eivät he juuri ole muuttuneet vuosien varrella. Ja miksipä olisivat? Tämän vuoden tuotos kertoo, että homma toimii edelleen saumattomasti. Kieroutuneiden riffien ja soundien sekä Skånen murteen parissa kuluttaa mielellään aikaansa.
bob hund: Folkmusik för folk som kan inte bete sig som folk @ Spotify
bob hund: Tinnitus i hjärtat @ YouTube

BILL CALLAHAN: Sometimes I Wish We Were An Eagle
Jos olisi pakko laittaa levyt parhausjärjestykseen, Bill Callahanin levy nousisi todennäköisesti listan kärkeen. Callahan palaa edellisen levyn optimismista takaisin tutumpiin ja synkempiin teemoihin, mitä kuvastaa hyvin myös aloituskappaleen virke “I used to be darker, then I got lighter, then I got dark again.“. Sometimes I Wish We Were An Eagle on kokonaisuus, jossa kaikki osat ovat kohdillaan: Callahanin tumma ja toteava baritoni ja kirjallisuutta lähentelevät sanoitukset sekä Brian Beattien lämpimät ja säästeliäät jousi- ja torvisovitukset. Äänimaailma yleensäkin on poikkeuksellisen selkeä ja korvia kunnioittava – siis jotain aivan muuta kuin suuri osa puhki kompressoiduista nykylevyistä. Mukana mahdollisesti vuoden paras biisi Eid Ma Clack Shaw, jossa kertoja uneksii kirjoittaneensa täydellisen laulun. Harvoin on siansaksalla laulettu kertosäe kuulostanut yhtä pätevältä.
Bill Callahan: Eid Ma Clack Shaw @ YouTube
Bill Callahan: Tiny Desk Concert @ YouTube

NEKO CASE: Middle Cyclone
Vahvaäänisen Neko Casen viides studioalbumi äänitettiin studioksi muokatussa ladossa hänen omalla tilallaan. Konstailematon ja luonnonläheinen ympäristö on tainnut vaikuttaa levyynkin, sillä eläinten äänien lisäksi nauhalle on tarttunut kohtuullinen määrä pakottamattomia ja konstailemattomia alt.country -kappaleita. Casen parhaimpiin kuuluva albumi olisi ollut vieläkin terävämpi, jos joku olisi pudottanut siltä pari löysempää raitaa pois.
Neko Case: Middle Cyclone @ Spotify
Neko Case: People Got A Lotta Nerve @ YouTube

DINOSAUR JR.: Farm
Milloinhan sitä kyllästyy J Mascisin ujeltaviin kitaroihin ja narisevaan ääneen? Ilmeisesti ei ainakaan vielä eikä varsinkaan tilanteessa, jossa Mascis kumppaneineen kirjoittaa edelleen näin laadukkaasti.
Dinosaur Jr.: Farm @ Spotify
Dinosaur Jr.: Over It @ YouTube

DIRTY PROJECTORS: Bitte Orca
Dirty Projectorsin johtohahmolta, David Longstrethilta, ei ole ikinä puuttunut luottamusta omiin kykyihinsä. Viidennen albumin kohdalla muutkin, minä mukaan lukien, alkavat uskoa niihin. Kunnianhimoinen Bitte Orca on selkeästi yhtyeen lähestyttävin levy, mutta silti yhtyeen musiikkia on perin vaikea kuvailla tai kategorisoida. Kokeellista? Kyllä. Modernia folkkia? Vaikkapa. Indierokkia? Ehkä sitäkin. Longstrethin omaperäisten kitarakuvioiden ja taipuisan laulun lisäksi täytyy nostaa esiin myös Amber Coffmanin ja Angel Deradoorianin vakuuttavat (tausta)laulut, jotka tulevat parhaiten esiin aloituskappaleessa Cannibal Resource ja vuoden kärkikappaleisiin kuuluvassa Stillness Is The Movessa.
Dirty Projectors: Bitte Orca @ Spotify
Dirty Projectors: Stillness Is The Move @ YouTube

FEVER RAY: Fever Ray
Karin Dreijer Anderssonin sooloprojekti on hyvä osoitus siitä, ettei koneisiin tukeutuvan musiikin tarvitse olla kylmää ja epäinhimillistä. Andersson apureineen on luonut oman maailmansa, jossa on jotain samaa kuin jo edesmenneessä Dead Can Dancessa: mystiikkaa, arvoituksellisuutta ja orgaanisuutta, asioita, jotka tuntuvat olevan harvinaisia näinä aikoina.
Fever Ray: Fever Ray @ Spotify
Fever Ray: When I Grow Up @ YouTube

GRIZZLY BEAR: Veckatimest
2006 julkaistu Yellow House antoi jo lukuisia viitteitä ja lupauksia siitä, että Grizzly Bear tulisi tekemään jotain suurempaa. Veckatimest tuntuu lunastavan suurimman osan niistä. Kimpassa sävelletty, psykedeliaa, kamaripoppia ja folkkia sisältävä albumi on runsaudensarvi, joka sisältää paljon ja vähän kaikkea kuulostamatta silti kertaakaan täyteen ahdetulta tai sekavalta. Two Weeks ja While You Wait For The Others vuoden parhaiden kappaleiden kärkikastia.
Grizzly Bear: Two Weeks @ YouTube
Grizzly Bear: While You Wait For The Others @ YouTube

LUKE HAINES: 21st Century Man / Achtung Mutha
Luke Haines korjaa kurssia ja muistuttaa, miksi hän on edelleen yksi parhaista (joskin aliarvostetuimmista) lauluntekijöistä. Haines kuvaa tarkasti ja ajoittain ilkeästikin mennyttä ja nykyistä, muita ja itseään tehden toistuvia viittauksia henkilöihin ja historiaan. Musiikkinsa puolesta kyseessä on perinteisempi kitara-basso-rummut -levy. Muutamia edellisiä vaivanneet rumpukonekompit ja kevyemmät rallatukset on jätetty onneksi pois. Achtung Mutha -bonuslevykin on julkaisemisen arvoinen, siltä kun löytyy hillitön, Hainesin lausuma, kolmiosainen kuunnelma The Great Brain Robbery, jossa mm. porataan reikä taidekriitikon kalloon.
Luke Haines @ MySpace
Luke Haines: 21st Century Man (live) @ YouTube

RICHARD HAWLEY: Truelove’s Gutter
Mitä tulikaan sanottua: “Tällä kertaa melankoliaa on annosteltu vielä astetta enemmän ja nopeammat rockabilly-biisit ovat saaneet jäädä kokonaan pois. Ratkaisu toimii, sillä levy tuntuu soljuvan hienosti alusta loppuun saakka. Rauhallista ja eteeristä yleistunnelmaa korostavat kaksi 10 minuutin kappaletta (Remorse Code ja Don’t You Cry), jotka pitkästä kestosta ja yksinkertaisuudestaan huolimatta pitävät jännitteensä viimeisiin nuotteihin asti. Levyn hienoin hetki koetaan Soldier On -kappaleessa 4 minuutin kohdalla, jolloin hitaasti kasvanut biisi paisuu hetkessä täyteen mittaansa.”
Richard Hawley: Truelove’s Gutter @ Spotify
Richard Hawley: For Your Lover, Give Some Time @ YouTube

THE HORRORS: Primary Colours
Joku voisi kuitata Primary Colours -levyn pelkkänä pastissina ja suositella siirtymistä suoraan alkulähteille Joy Divisionin, The Curen ja The Chameleonsin pariin. Omasta mielestäni The Horrors on kuitenkin tehnyt tyylitietoisen, tuoreen ja piristävän synteesin new wave/post punk/mitä lie -genren aineksista.
The Horrors: Primary Colours @ Spotify
The Horrors: Who Can Say @ YouTube

MANIC STREET PREACHERS: Journal For Plague Lovers
Lähtöasetelmat Manic Street Preachersin yhdeksännelle levylle eivät olleet minun silmissäni parhaimmat. Alla oli hyvin myynyt, mutta hengetön Send Away The Tigers, joka energisoi yhtyeen jatkamaan uraansa. Seuraavaksi kuultiin, että kadonneen Richard Edwardsin sanoitukset on kaivettu naftaliinista ja tulevaa albumia tehtäisiin The Holy Biblen ja In Uteron hengessä Steve Albinin ohjastamana. Tämän ei pitäisi toimia, mutta niinpä vaan toimii ja vieläpä yllättävän hyvin. Journal For Plague Lovers sisältää Manicsien parhaita puolia sopivissa suhteissa. Mukana on energiaa, paatosta, melankoliaa, suuria kertosäkeitä ja moniselitteisiä sanoituksia, joissa on tällä kertaa ripaus huumoriakin (“Overjoyed, me and Stephen Hawking, we laugh / We missed the sex revolution / When we failed the physical“).
Manic Street Preachers: Journal For Plague Lovers @ Spotify
Manic Street Preachers: Jackie Collins Existential Question Time @ YouTube

MICACHU AND THE SHAPES: Jewellery
Parikymppinen, klassisesti koulutettu Mika Levi on tehnyt kokeellisen ja vinksahtaneen levyn, jolla hypitään genrestä toiseen, vältetään totuttuja rakenteita ja hyödynnetään omatekoisia soittimia. Ei helpoimmasta päästä, mutta DIY-hengessään kumman innostava ja ihailtava.
Micachu And The Shapes: Jewellery @ Spotify
Micachu And The Shapes: Golden Phone @ YouTube

THE PAINS OF BEING PURE AT HEART: The Pains Of Being Pure At Heart
Toisinaan juuri yksinkertaisimmat asiat ovat niitä parhaimpia. Newyorkilainen The Pains Of Being Pure At Heart ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen, vaan luottaa siihen, mitä muut ovat vuosien varrella hyväksi havainneet. Yhtye tekee c86- ja shoegazing -perinteelle kumartavia pophelmiä, joissa kitarat surisevat ja nuoret rakastuvat.
The Pains Of Being Pure At Heart: The Pains Of Being Pure At Heart @ Spotify
The Pains Of Being Pure At Heart: Everything With You @ YouTube

HOPE SANDOVAL & THE WARM INVENTIONS: Through The Devil Softly
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen oman musiikin pariin palannut Hope Sandoval ei onneksi lähtenyt radikaalisti muuttamaan tyyliään. Olennaista on edelleen eteerisyys, herkkyys sekä pienin variaatioin etenevät folk-kappaleet. Kuin olisi saanut kadonneen ystävän takaisin.
Hope Sandoval & The Warm Inventions: Through The Devil Softly @ Spotify
Hope Sandoval & The Warm Inventions: Sets The Blaze @ YouTube

SONIC YOUTH: The Eternal
Sonic Youthin pitkä ja poikkeuksellisen tasalaatuinen ura ei ole kärsinyt pahemmista notkahduksista. Tällaista ei koeta myöskään 16. levyn kohdalla, vaan ensimmäinen Matadorille tehty julkaisu todistaa yhtyeen olevan voimissaan ja kaukana leipiintymisestä. Kitarat poraavat yhä intensiivisesti ja Kimin, Leen ja Thurston laulut ovat vieläkin oikealla tavalla spontaanin kuuloisia. Arvokas lisä vuonna 2002 alkaneeseen laatusuoraan (Murray Street, Sonic Nurse, Rather Ripped).
Sonic Youth: The Eternal @ Spotify
Sonic Youth: Sacred Trickster @ YouTube

ST. VINCENT: Actor
Annie Clarkin toinen levy, Actor, ei avautunut helposti eikä se tunnu vieläkään loppuunkolutulta. Albumin pariin on tullut palattua kerta toisensa jälkeen. Usein kuuntelukerrat ovat myös paljastaneet kappaleista uusia pintoja ja ominaisuuksia. Musiikillisesti levy on moniulotteinen ja kaksijakoinen. Monesti – joskus saman kappaleen sisällä – jousin ja puhaltimin koristellut, jopa siirappimaiset Disney-tunnelmoinnit rikotaan äkillisesti kulmikkailla rytmeillä ja särökitaroilla. Kuulostaa helposti tekotaiteelliselta ja/tai liian tietoiselta pyrkimykseltä olla uskottava, mutta käytännössä tämä kuitenkin toimii erinomaisesti.
St. Vincent: Actor @ Spotify
St. Vincent: Marrow @ YouTube

SUCKERS: Suckers EP
Jos Talking Heads ja Yeasayer ovat lähellä sydäntä, kannattaa ostoslistalle merkitä Brooklynistä kotoisin olevan Suckersin ilmava ja rytmikäs debyytti-ep.
Suckers: Easy Chairs @ YouTube
Suckers: If It Gets Your Body Movin’ (mp3)

TAKEN BY TREES: East Of Eden
Mitä tulikaan sanottua: “Yhdeksän kappaleen lopputulos, East Of Eden, on kuitenkin kaikkien haasteiden arvoinen. Kahdella mikillä ja yhdellä tietokoneella nauhoitettu levy muodostaa tuoreen, luonnonläheisen ja kuulaan kokonaisuuden, jossa on pyritty selvästi aitoon vaikutteiden synteesiin eikä tyydytty pintapuoliseen etnoshoppailuun.”
Taken By Trees: East Of Eden @ Spotify
Taken By Trees: My Boys @ YouTube

TELEKINESIS: Telekinesis!
Seattlesta kotoisin oleva Michael Benjamin Lerner ei haikaile grungen perään, vaan kirjoittaa poikkeuksellisen tarttuvia ja hyvällä maulla perinteitä kunnioittavia popkappaleita. Virkistävä ja aavistuksen nostalginen poikkeus tämän vuoden tarjonnassa.
Telekinesis: Telekinesis! @ Spotify
Telekinesis: Tokyo @ YouTube

VUK: The Plains
Mitä tulikaan sanottua: “The Plains on poikkeuksellisen rohkea, yllätyksellinen ja monipuolinen albumi. (…) Kuulija ei pääse helpolla, sillä sävellykset, sovitukset, laulumelodiat ovat kunnianhimoisia ja kekseliäitä. Tähän kun lisätään tavallista paremmat sanoitukset ja hieno, orgaaninen tuotantojälki, on käsissä levy, josta on helppo löytyää uusia vivahteita useammankin kuuntelukerran jälkeen.”
Vuk @ MySpace
Vuk: Red Beard @ YouTube

WILD BEASTS: Two Dancers
Wild Beasts on art-poppia parhaimmillaan ja yksi vuoden ehdottomista yllättäjistä. Notkeita bassolinjoja ja rytmejä, heliseviä kitaroita, kaksi persoonallista laulajaa sekä hämmentäviä sanoituksia kuten “This is a booty call; my boot up your arse hole. This is a Freudian slip; my slipper in your bits.“.
Wild Beasts: Two Dancers @ Spotify
WIld Beasts: All The King’s Men @ YouTube

YEAH YEAH YEAHS: It’s Blitz!
Yeah Yeah Yeahsin uudistumisen kaava kolmannella levyllä oli suhteellisen yksinkertainen, mutta toimiva: kitarat ja liverummut taka-alalle, laulut ja syntikat keskiöön. Nick Lanaun ja Dave Sitekin tuottama It’s Blitz! kuulostaa sen verran valmiilta, mietityltä ja toimivalta paketilta, että on outoa kuulla sen syntyneen lähes kokonaan vasta studiossa.
Yeah Yeah Yeahs: It’s Blitz! @ Spotify
Yeah Yeah Yeahs: Zero @ YouTube