KATOSBLOG

Ben Affleck, tuo puhevammainen lihapää, paskojen Hollywood rainojen kestotähti ja Jennifer Lopezia strippareiden kanssa pettänyt lurjus on täynnä yllätyksiä. Vaaka on jo aiemminkin ollut kallistumassa positiivisen puoleen hänen käsikirjoitettuaan Matt Damonin kanssa loistavan Good Will Huntingin (1997) ja osoitettuaan yhä uudelleen itseironian tajuaan Kevin Smithin leffoissa (mm Jay and Silent Bob Strike Back, 2001), mutta viimeistään nähtyäni tämän tekeleen on minun pakko myöntää, että Ben on ihan hyvä jätkä.

Gone Baby Gone (2008) kertoo tarinan pikkujuttuihin erikoistuneesta yksityisetsiväpariskunnasta, joka saa uransa suurimman tehtävän naapurin pikkutytön kadotessa. Kidnappaukseksi paljastuva juttu vaikuttaa ratkeavan jo leffan puolivälissä, kun mitään ei tunnu olevan enää tehtävissä, mutta sitten kierrokset vasta alkavatkin kasvaa. Valheiden ja petosten verkot paljastuvat leffan jälkipuoliskolla sellaista tahtia, että koko jutusta olisi voinut tulla helposti epäuskottava. Tämän tarinan vahvuus on kuitenkin uskottavissa motiiveissa ja moniulotteisissa henkilöhahmoissa – elokuvan pahinkin konna on tehnyt valintansa perustellusti (OK, ehkä pedofiili/raiskari/transvestiittikollektiivin logiikka on hieman epäselvää).

Vaikeahkosta tarinasta ja laajasta henkilögalleriasta huolimatta Affleck onnistuu tehtävässään hyvin. Kerronnassa ei kiirehditä liikaa, vaan hahmojen ja jännitteen annetaan kasvaa vaivihkaa ja katkeransuloinen lopputulos jää kaivelemaan pitkäksi aikaa. Lopputekstien rullatessa ainakin allekirjoittaneella oli yhtä ristiriitaiset tunnelmat kuin päähenkilöpariskunnalla. Elokuvan esittämään moraalikysymykseen ei tunnu olevan oikeaa vastausta.

Näyttelijöiden hyppääminen ohjaajan pallille ei ole aina niin yksinkertaista. Affleck nousee kuitenkin tällä teoksella heti samaan sarjaan Sean Pennin ja Clint Eastwoodin kanssa. Uskomatonta.

Pisteet
4/5

Lisätietoja
Gone Baby Gone Trailer @ YouTube