KATOSBLOG

Icon

Education in reverse

Kiki Pau: Let’s Rock

Helsinkiläisnelikko Kiki Paun debyyttilevy Let’s Rock (Johanna Kustannus/Pyramid) ilmestyy 24. syyskuuta. Hyvässä nosteessa olevalta bändiltä on ilmestynyt aikaisemmin kolme loppuunmyytyä omakustanne-ep:tä sekä single Poses.

Levy-yhtiön tiedotteessa yhtyeen hengenheimolaisina listataan mm. Television, The Strokes, The Replacements ja Pixies. Usein isojen nimien mainitseminen on enemmän vaivaannuttavaa kuin tarpeellista, mutta Kiki Paun debyyttiä kuunnellessa ne tuntuvat kuitenkin perustelluilta. Kappaleista löytyy esikuvien kaltaista energisyyttä ja särmää. Mukana on myös riittävä annos omaperäisyyttä.

Kokonaisuutena levy on onnistunut. Soundit ovat kohdallaan ja bändi soittaa hyvin yhteen. Kappaleista eniten miellyttävät svengaava Your Bedroom sekä hienoilla särökitaroilla maustettu Poses. Ainoa pieni miinus tulee ajottain turhan huolimattomasta ja kireästä laulusta.

Kappaleet:

  1. Pit Bull
  2. Bobby Marley
  3. Your Bedroom
  4. Shocking Pictures
  5. Berlin
  6. Poses
  7. Going Steady
  8. Weinerei (mp3)
  9. Chronic Puberty
  10. Bukowski
  11. Are We Still Young?

Koko levy pyörii parhaillaan yhtyeen MySpace-sivulla.

Tulevaa Your Bedroom -singleä varten tehdyn videon ohjaamisesta ovat vastanneet Henri Nyrhinen ja Aarne Tapola.

Kiki Pau keikoilla:

  • 18/09/08 R&A -avajaisbileet, Tavastia
  • 24/09/08 Stupido-Shop In-Store
  • 27/09/08 Korjaamo w/Risto
  • 03/10/2008 Radio Helsinki -klubi, Belly
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • FriendFeed
  • StumbleUpon
  • Netvibes
  • email

Aihe: Mp3, Uutiset, Video
Avainsanat:
Lukenut: 88

Kommentoi

Aiheet

Kommentit

  • Depeche Mode, Nitzer Ebb @ Hartwall Areena (12)
    • JOUNI: Kiitokset raportista. Uudet biisit voivat tuntua tylsiltä myös siksi, että ne on tylsiä? Minun puolesta...
    • Fantsu: Ihan hyvä keikka, mutta kaikki ei napannut. Voi johtua siitä, että olin tolkuttoman väsyksissä ja paikka...
    • JOUNI: Illan settilista. Itse en päässyt osallistumaan. Paikalla olleiden tunnelmia?
    • JOUNI: Nitzer Ebb lämppärinä. Tämä oli mennyt itseltä kokonaan ohi.
  • Wilco @ Kulttuuritalo (5)
    • JOUNI: Voisi kuvitella, että samanlaista ryntäystä ei lippuluukulle tule. Varsinkin kun Wilco vasta Helsingissä...
    • Lauri: Wilcon Huvilateltan keikka taisi myydä loppuun vasta kolme kuukautta lippujen myyntiin tulon jälkeen, joten en...
    • JOUNI: Yhtä hermoja raastavaa ja hankalaa se tuntuu joka kerta olevan, mutta lähes aina sitä itsensä noilta sivuilta...
    • max: (mut kai sitä on kuitenkin pakko yrittää :P vaikka toukokuun vikana päivänä nään nää kyl uudestaa primaverassa)
    • max: Lupasin ittelleni et en ala enää ees yrittämään ostaa lippuja tällasin “isompiin” keikkoihin...
  • Editors + Special Guests @ Tavastia (8)
    • Max: Tänään siellä taas oli lippuja jäljellä. Joku innostunut selvästikkin varailee niitä tai jotain…

Arkisto